Moniääninen metsä

Tutkin väitöskirjassani metsätalouden vaikutuksia metsäluontoon ja metsien tuottamiin ekosysteemipalveluihin. Tutkimukseni kuuluu soveltavan ekologian alalle, jossa yksi tutkimuksen tavoitteista on tyypillisesti tuottaa tietoa ekosysteemien hoidon ja luonnonsuojelun suunnitteluun. Alalla on siten vahva motiivi yhteiskunnalliseen viestintään, ja soveltavan ekologian tutkijat näkevät usein roolinsa ekologisen tutkimustiedon välittäjinä päättäjille ja muulle yleisölle.

Omassa tutkimuksessani pyrin löytämään metsänhoitotapoja, jotka auttaisivat sovittamaan yhteen erilaisia metsiin kohdistuvia intressejä. Näitä ovat erityisesti puuntuotanto, metsien muut hyödyt ja käyttömuodot (eli ekosysteemipalvelut) sekä metsäluonnon monimuotoisuuden suojelu. Usein vastakkain ovat siis metsänomistajan ja muiden sidosryhmien intressit sekä tavallaan vielä yhtenä osapuolena metsien muu lajisto, jonka elinympäristöt pyritään turvaamaan. Koska tutkin näiden enemmän tai vähemmän vastakkaisten intressien yhteensovittamista, valitsin tämän tutkimusalaa valmiiksi lähellä olevien intressiryhmien välissä toimimisen myös popularisointiprojektini lähtökohdaksi. Määrittelin projektini kohderyhmän muodostuvan yhtäällä luonnonsuojelubiologeista ja luonnonsuojelujärjestöistä ja toisaalla metsätieteilijöistä, metsänomistajista ja metsänhoitajista. Mediaksi valitsin Twitterin, koska mielikuvani oli, että se on juuri nyt hyvin suosittu muun muassa luonnonsuojeluekologien sekä luonnonsuojeluaktivistien keskuudessa, ja halusin perehtyä sen hyödyntämiseen lisää.

Ensimmäinen ajatukseni oli suunnitella Twitter-strategia itselleni tutkijana tai vaihtoehtoisesti tutkimusryhmälleni. Projekti muovautui kuitenkin nopeasti aihetta rajummin popularisoivaan muotoon, ”Metsä twiittaa”. Pienryhmätapaamisissa leikittelimme ajatuksella, miten suomalainen metsä twiittaisi, jos sillä olisi Twitter-tili. Tässä ajatus oli hyödyntää suomalaisen metsän mielikuvia sekä tunnistettaviin hahmoihin perustuvaa tarinallistamista. Kurssilla kuullun ja keskustellun perusteella mahdollisuudet tuntuivat rajattomilta: mytologiaa, satuja, taidetta, sanaleikkejä, ajankohtaisiin ilmiöihin tarttumista… Metsä henkilöhahmona tuntui tarkoituksenmukaiselta myös alkuperäisen tavoitteeni näkökulmasta. Metsällä ei sinänsä ole omia intressejä, vaan se voi ihmetellä eri ihmisten ja miksei eläintenkin tekemisiä ja toivoa kaikkien tulevan tasapuolisesti toimeen.

Aloitin lueskelemalla Twitterin käytöstä viestinnässä ja markkinoinnissa sekä seuraamalla alaani liittyviä aktiivisia Twitter-tilejä. Opin muun muassa, että Twitteriä voi käyttää joko aktiiviseen keskusteluun osallistumiseen tai yksisuuntaiseen tiedottamiseen, ja molemmat voivat olla toimivia strategioita. Twitter-profiilissa ja päivityksissä käytettäviä kuvia pidetään myös tärkeinä. Suunnittelin metsäni Twitter-tilin profiilikuvaksi muunnoksen Twitter-logosta, joka on tunnetusti sininen, visertävä pikkulintu. Suomalaisen metsän Twitter-kuva on samanvärinen, laulava metso.

Itse sisällön tuottaminen oli kuitenkin strategian suunnittelua huomattavasti vaikeampaa. Tutkimustulokseni ovat tyypillisesti muotoa ”toisaalta…, toisaalta…”, enkä osannut tiivistää niitä lyhyiksi viesteiksi, jotka sopisivat Metsä-hahmon sanomaksi. Kirjoittamani twiitit ennemminkin liittyivät löyhästi tutkimuksen teemoihin, ja silti viesti jäi epäselväksi. Metsä-hahmon puolueettomuus, jota olin pitänyt tavoitteisiini täydellisesti sopivana, kääntyikin projektia vastaan, koska metsällä ei ollutkaan mitään sanottavaa. En ollut lopulta tyytyväinen aikaansaannoksiini.

Olin kuitenkin tyytyväinen siihen tärkeimpään, eli kaikkeen oppimaani. Kurssin tärkeintä antia minulle oli ymmärrys, että popularisoinnin käsite on laaja ja monimuotoinen ja voi pitää sisällään monenlaista viestintää. Ennen kurssia vierastin ajatusta tutkimuksen popularisoinnista, koska kammoan liikaa yksinkertaistamista, mutkien suoristamista ja eri vivahteiden poispyyhkimistä. Koen usein tärkeäksi tuoda esiin näkökulmien, tavoitteiden, rajausten ja eri käsitteistä käytettyjen määritelmien subjektiivisuuden. Olen esimerkiksi joskus yrittänyt kertoa koululaisille metsien suojelusta, ja lipsahdettuani useammin kuin kerran filosofisen jaarittelun puolelle päätynyt ajattelemaan, että tieteen popularisointi ei ole minua varten. Joskus myös vastustan kehotusta välttää ”tieteellistä jargonia” viestinnässä – kun kerran käytössämme on täsmällisiä termejä, miksi emme käyttäisi niitä?

Minulle olikin tärkeää ymmärtää, että tieteen popularisointi voi olla kaikkea eri tieteenalojen välisestä viestinnästä suurelle yleisölle suunnattuun viestintään, ja että kaikenlaisessa viestinnässä voi hyödyntää popularisoinnin moninaisia työkaluja. Konkreettiset esimerkit, tunnistettavat arkkityypit ja tarinalliset elementit voivat parantaa mitä tahansa viestintää, ja jos näitä keinoja osaa käyttää taitavasti, tämän ei tarvitse tapahtua tutkimuksen uskottavuuden tai hyvän tieteellisen käytännön kustannuksella. Tieteen popularisointi ei välttämättä tarkoita, että viesti tulisi yksinkertaistaa, vaan että sen perille menoa voi tehostaa.