Mitä opin kurssilla

Valitsin projektikseni nettisivujen tekemisen tutkimusprojektillemme. Näin jälkikäteen ajateltuna tämä ei välttämättä ollut paras mahdollinen valinta kurssin teemaa ajatellen, mutta toisaalta se kuitenkin pakotti minut ajattelemaan tieteen popularisointia monenlaisista näkökulmista. Kerron enemmän nettisivuprojektista Optimassa (Kolmas tapaaminen, Ryhmä B:n kansio), sillä en koe tätä blogia tarkoituksenmukaiseksi paikaksi näille pohdinnoille.

Kurssi itsessään herätti minut näkemään aivan uudella tavalla, miten tiedettä ylipäänsä käsitellään mediassa, ja pisti miettimään asiaa myös omalla kohdallani. Aiemmin en ole nähnyt tieteen popularisointia varsinaisesti minua koskettavana asiana, vaikka olenkin ollut pitämässä koulutuksia, ja tuottanut myös työkseni sisältöä omaa tutkimusalaani koskevalla nettisivustolle.  Molemmissa on kuitenkin ollut kyse tiedeviestinnästä vähintäänkin pedagogisella, osittain ehkä myös populaarilla tasolla. Tästäkin huolimatta olen jotenkin ollut taipuvainen ajattelemaan, että todellinen tieteen popularisointi kuuluu todellisille asiantuntijoille. Niille, joilla on oikeasti riittävän laaja käsitys aiheesta, jotta he todella tietävät, mistä puhuvat. Olen ajatellut, ja ajattelen edelleenkin, että populaarilla tasolla viestintä pitää sisällään eniten vastuuta, koska silloin esiintyy todella alansa asiantuntijana. Kuulijoilla ole samanlaista mahdollisuutta kyseenalaistaa kuulemaansa, kuin tiedeyhteisön sisäisessä keskustelussa. Lisäksi ainakin omalla alallani suurelle yleisölle viestintä on usein sitä, jolla on loppujen lopuksi kaikista suurin merkitys pedagogisella tasolla viestimisen lisäksi. Vaikka tieteellä onkin tiedon ja totuuden tavoittelun näkökulmasta jo arvo sinänsä, olisi tutkittaessa kasvatukseen ja opetukseen liittyviä asioita myös erittäin tärkeää, että tutkimustieto saavuttaisi arkielämän.

Siinä missä aiemmin ajattelin, että en ole tarpeeksi asiantuntija kertomaan tutkimistani aiheista suurelle yleisölle, olen nyt alkanut ajatella, että ehkä minulla sittenkin on aloittelevana asiantuntijana vastuu vähintäänkin valmistautua ottamaan kantaa tarvittaessa. Jos nimittäin seuraa hetken julkista koulusta ja oppimisesta käytävää keskustelua, huomaa hyvin nopeasti, että asiantuntijanimikkeitä ei juuri kysellä. Suomalaisen koulun tilasta ollaan tällä hetkellä kollektiivisesti huolissaan, ja riittävä peruste ottaa kantaa siihen, miten opetus pitäisi järjestää, tuntuu olevan se, että on joskus käynyt koulua. Jopa ministeritasolla koulujärjestelmän parantamiseksi tarjotaan ratkaisuja, jotka eivät äkkiseltään vaikuta perustuvan sen kummemmin tutkittuun tietoon, kuin muutenkaan alan asiantuntijoiden näkemyksiin. Ylipäänsä opettajataustaiset asiantuntijat loistavat poissaolollaan.