Vapaaehtoinen pakko

Osallistuin tieteen popularisoinnin kurssille, sillä jatko-opintoihin kuuluu pakollisena yleisten valmiustaitojen opintoja. Täytynee tunnustaa, etten olisi osannut edes ajatella tieteen popularisointia ilman edellä mainittua kurssitarjontaa. Tajusin heti kurssin alussa, että olen vahvasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Kurssin vetäjän ulosanti oli suorastaan hengästyttävä, mikä sai erakoitumista ihannoivan luonnontieteilijän kateelliseksi. En edes muista, milloin olen oppinut näin paljon uutta näin lyhyessä ajassa.

Kurssin alussa minulla oli hyvin naiivi mielikuva tieteen popularisoinnista, ja kuvittelin popularisointia olevan lähinnä aikakauslehtien yleistajuiset artikkelit. Kuitenkin onnekseni mielikuva avautui heti ensimmäisellä luennolla, ja sain käsityksen popularisoinnin eri tasoista. Kiinnitin huomiota eri tieteenalojen asiantuntijoiden väliseen kommunikaatioon. Tajusin eläväni omassa ympäristötieteilijäkuplassani, enkä osannut ilmaista osaamistani kuin omalle tiedeyhteisölle. Olen onnistunut sivuuttamaan viestintäkulttuurin muutoksen täysin, sillä olen kuvitellut ettei aihepiiri kosketa arkeani.

Viestinnän lisäksi myös tieteilijöiden tuottaminen on muuttunut. Tohtoreita valmistuu paljon, joten entä jos tutkimusura ei lähdekään käyntiin yliopistolla tai jos tuore tohtori haluaa tehdä muutakin kuin tutkimusta? Uskon, että väitöskirjatyö ei ole mennyt hukkaan, ja väitelleiden ihmisten osaamista voitaisiin hyödyntää laajemmin yliopistojen ulkopuolella.

Kurssilla kannustettiin uusiin ideoihin, ja näimme hienoja esimerkkejä tieteen popularisoinnista uudella tavalla. Erityisesti tarinallistamista ja konkretiaa korostettiin, sillä ihmiset haluavat kuulla jouhevasti eteneviä kokonaisuuksia ja jotain mihin tarttua. Kehotettiin menemään sinne, missä muut eivät ole. Kuitenkin puhtaasti omasta tutkimusaiheesta viestiminen ei tuntunut mielekkäältä. Päätin tehdä popularisointiprojektin puitteissa itselleni somestrategian, jonka tarkoitus on auttaa työllistymisessä jatko-opintojen jälkeen.

Tein uuden ansioluettelon, jotta se herättäisi ihmisten mielenkiinnon. Tavoitteenani on julkaista se ensi vuoden alussa, kun saan jatko-opinnot päätökseen. Minulla oli ennestään ResearchGate -profiili, jota päivitin. Tämän lisäksi olen nyt opetellut käyttämään myös muita verkostoitumiskanavia. Erikoisinta oli ehkä luoda Twitter-tili, ja olen jopa onnistunut twiittaamaan. Myönnän, että tässä pitäisi olla ahkerampi mutta vielä puuttuu vähän uskallusta heittäytyä. Somestrategian päätarkoitus oli, että olisin helposti löydettävissä ja osaisin viestiä osaamisestani selkeästi.  Vaikka oma lähestymistapani on jo useaan kertaan käytetty, se oli minulle uutta. Tein yllättävän paljon asioita, jotka koen yleensä vaikeiksi.  

Toivottavasti myös jatkossa yleiset valmiustaidot pysyvät pakollisena osana jatko-opintoja. Niitä tarvitsevat erityisesti kaltaiseni ihmiset, jotka mieluiten asuisivat kiven alla. On vaikea oppia uutta, jos ei poistu mukavuusalueeltaan. Vaikka en tällä kertaa tuottanut mitään uutta ja mullistavaa, uskon saaneeni kurssilta työkaluja tulevaisuutta ajatellen. Huomasin jopa ajattelevani, että miten kirjoitan tieteellisen artikkelin käsikirjoituksestani hyvän tarinan saatekirjeeseen, joka on lähdössä oman alan tieteelliseen julkaisuun.

Kurssi ei ollut luentomuotoinen, vaan työpaja. Jokainen läsnäolokerta oli intensiivinen, ja aamupäivän jälkeen aivoihin sattui. Voin siis suositella kurssia kuten kaikki muutkin kurssille osallistuneet.