Ryhmä 4: Pohdintaa tieteen popularisoinnista

RYHMÄN 4 POHDINTAA TIETEEN POPULARISOINNISTA

Kirsi, Kristiina, Juha, Mika S.

Pohdimme, mikä estää meitä popularisoimasta omia juttujamme?

Yhtenä syynä voi olla ajanpuute tai pelko siitä, ettei ihmisiä kiinnostaisi. Toisaalta ei ehkä uskota omaan asiantuntemukseen tai luullaan, että ei ole riittävästi annettavaa. Syynä voi olla myös itsensä typeräksi tuntemisen pelko; kyseenalaistettaessa asioita julkisesti, pelätään sitä, että joku tietääkin enemmän asiasta kuin minä. Lisäksi jatko-opintoja aloitettaessa ympäristö muuttuu ammattitaitoisesti paljon haastavammaksi. Tämä sama ilmiö näkyy käänteisenä tiedeyhteisön ulkopuolelta tulevien kansantajuistajien työssä. Popularisoinnin helpottamiseksi toivottaisiin enemmän rohkaisua julkaisemiseen ohjaajalta ja yliopiston puolesta.

Ongelmia tieteen popularisoinnissa

Joissain tapauksissa, esim. keskustelutilaisuuksissa, ihmiset esittäytyvät professoreina tai asiantuntijoina, vaikka eivät olekaan juuri sen alan/asian asiantuntijoita. Lisäksi monet asiantuntijat syyllistyvät tiedonvälityksessä samaan kuin maallikot eli sanovat pelkistetysti miten asiat ovat, vaikka tieteen perusta on, että ei voi tietää sataprosenttisesti. Olisi toivottavaa, että pidettäisiin epävarmuus mukana edes hiukan. Yleinen ongelma on myös se, että journalisti haluaa asian ilmaistavan joko-tai, mutta kun se ei mene niin. Tähän on ehkä kaksi ratkaisua; joku miettii, miten sanotaan niin, että asia on edelleen totta, mutta silti ymmärrettävää tai keskustellaan asiasta ja avataan enemmän, niin että myös ymmärretään enemmän. Tähän liittyy myös se, että ihmisillä on perustavanlaatuinen tarve saada selkeä käsitys asioista, jotta voisi ymmärtää.

Kirjoitettavaa tekstiä pystyy miettimään ja siitä voidaan keskustella muiden kanssa ihan siihen asti, kun sen julkaisee, mutta haastattelutilanteessa on vaikeampaa esim. pukea asiaa sanoiksi tai muotoilla hyvin.

Popularisoinnissa voi olla eroja eri tieteenaloilla; on luultavasti helpompaa popularisoida esim. luonnontieteitä kuin yhteiskuntatieteitä, jos vaan tieto osataan rajata oikein tai se on riittävän yleistä. Liian spesifi nippelitieto taas on vaikea tehdä kiinnostavaksi. Suomalaiset ovat aika tiedeuskollisia: jos pystytään selittämään, miksi asiat ovat näin, popularisointi on helpompaa. Esimerkiksi ravitsemustieteissä tutkiminen on vaikeampaa ja ihmisillä on jo valmiiksi uskomuksia. Mitä tietoa ihmiset ovat siis valmiita ottamaan vastaan? Ehkä tietoa ei ole vaikeampi popularisoida, mutta tuottaako se hedelmää? Mitä enemmän mennään spesifisiin juttuihin, eivät ne koske enää omaa elämää vaan ovat irtonaisia. Esimerkiksi lääketiede taas koskee kaikkia.

Asioita, joista ihmisillä on vahvat ennakkoasenteet taustalla, on vaikea muuttaa tieteelläkään, esim. liikuntatieteiden uusin valmennustieto ei välttämättä uppoa juniori jalkapalloilijoiden valmentajille. Lisäksi popularisoitaessa mitä tahansa tutkimustietoa siitä ehkä puuttuu tietty välivaihe arjesta tutkimukseen siirtymisen väliltä. Ehkä juurikin tieteellisen ajattelun popularisointia voisi olla enemmän.

Mahdollisuuksia

Sosiaalisen median voima ehkä voisi toteutua joskus. Esimerkiksi tutkimuksen voisi käynnistää siten, että eri alojen ihmiset tai yritykset tekisivät yhdessä tutkimuksen, jolloin yhdistettäisiin tietoa aivan eri aloilta. Lisäksi tiede voi liikkua muuallakin kuin tiedelehdissä.