Tutkimuksen kasvot

”Sä voisit antaa Suomen kimalaistutkimukselle kasvot niin kuin Esko Valtaoja antoi tähtitieteelle!” Näin ystäväni esitti innostuneesti illan bileissä, kun puheenaiheeksi nousi syksyllä Maj ja Tor Nessling säätiön julkaisema lista myönteisen apurahapäätöksen saaneista. Ajatus kauhistutti. Tottakai niin tärkeä ilmiö kuin pölyttäjäkato on saatava ihmisten tietoisuuteen, siksihän tätä tutkimusta teen. Tiesin varsin hyvin, ettei muutosta pölyttäjien elinympäristöissä parempaan todennäköisesti tapahdu eikä ainakaan riittävän nopeasti, ellei asian vakavuudesta ihmisille aktiivisesti kerrota. Tämän takia olin apurahahakemusta varten tehnyt liitteeksi tutkimuksesta ja sen tuloksista tiedottamista varten erillisen popularisointisuunnitelman, jossa kerron miten pölyttäjien ahdinko myydään medialle erilaisiin tiedostuskanaviin. Aihe on äärimmäisen kiinnostava, yhteiskunnallista keskustelua herättävä ja koskettaa jokaista eli toisin sanoen mediaseksikäs. Tästä huolimatta vastuu tutkimuksen popularisoinnista ja ennen kaikkea sen vaatimasta esillä olosta mediassa iski minuun toden teolla vasta ystäväni kommentin myötä.

Nautin tutkijana eniten siitä kun voin nysvätä hiljaa itsekseni hyönteisten morfologiaa mikroskoopilla tai tarkkailla eliöiden käyttäytymistä luonnossa. Silloin harvoin kun valokeila suunnataan jostain syystä minuun, kavahdan. Tämän tuntemuksen tunnistaminen ja ystäväni sanat takaraivossa tulin tieteen popularisointi –kurssille. Kurssilla tein näkyvämmäksi kimalaisten merkitystä pölyttäjinä suomalaisissa elinympäristöissä sekä maailmanlaajuista pölyttäjäkatoa posterin muodossa. Aihe on äärimmäisen tärkeä, sillä kimalaiset ovat yksi runsaimmista alkuperäisistä pölyttäjistä Suomessa ja tärkeimpiä pölyttäjiä useimmissa suomalaisissa elinympäristöissä: kimalaiset ovat välttämättömiä lukuisten suvullisesti lisääntyvien kukkakasvilajien menestymiselle, mikä käsittää sekä luonnonkasveja että taloudellisesti merkittäviä viljelykasveja ja luonnonmarjoja. Pölyttäjien katoaminen ilmenee pahimmassa tapauksessa pölytyspalveluiden ja luonnon monimuotoisuuden heikentymisenä.

Valmistunutta posteria voisi käyttää pienin muutoksin esim. peruskouluissa ympäristökasvatuksen yhteydessä ja biologian tunneilla tai Luontoliiton lapsille suuntaamissa tapahtumissa. Näihin tarkoituksiin posterin värimaailma sopii hyvin.

Kurssi herätti paljon ajatuksia ja antoi hyvät eväät oman tutkimuksen popularisoimiseksi. Pidin erityisesti siitä, että kurssilla annettiin paljon tilaa keskustelulle ja luovuudelle sekä kannustettiin rohkeiden ideoiden toteuttamiseen. Osa kurssilla syntyneistä videoista oli niin mahtavia, että rohkaistuin toteuttamaan jossain vaiheessa väitöskirjatyötäni omaa tutkimustani esittelevän videon. Nyt katson myös aiemmin laatimaani popularisointisuunnitelmaani uusin silmin. Lisäksi sain kurssilta rohkeutta viestiä tärkeän asian puolesta, vaikka se tarkoittaisikin mediassa esiintymistä. Kimalaistutkimuksen kasvoihin taitaa sen sijaan olla vielä matkaa.